OTTELURAPORTTI: Akatemialle jälleen maaliton tasapeli

Akatemia kohtasi lauantaina Savon Sanomat Areenalla Rautavaaran Raikun. Ottelussa Akatemia keskittyi pitämään palloa ja antamaan painetta vastustajan tiiviiseen puolustuslinjaan. Raikun linja pysyi kuitenkin hyvin kasassa ja kun lisäksi tuuria ei ollut matkassa, jäi Akatemia toisen kerran peräkkäin maalittomaan tasapeliin.

Ottelun kulku oli odotetunlainen. Raiku puolusti kahdeksalla pelaajalla ja Akatemia yritti löytää tiiviistä linjoista aukkoja joista murtautua maalintekoon. 10 minuutin pelin jälkeen Lalli Roine pääsi kokeilemaan maalintekoa, mutta laukaus ei onnistunut kunnolla ja Raikun maalivahdilla oli helppo työ torjua. 17 minuutin kohdalla Markus Pironetti pääsi keskittämään vasemmalta Aapo Oksmanille, jonka pusku kuitenkin suuntautui Raikun maalin ohi. Puolen tunnin kohdalla Akatemia sai luotua kunnon paineen Raikun maalille, mutta Raikun puolustus siivosi Oscari Airaksisen vedon maaliviivalta.

Toisella puoliajalla ensimmäistä kunnon maalipaikkaa saatiin odottaa pitkään. 75 minuutin kohdalla Akatemia sai kuudentoista alueen rajalta vapaapotkun. Joni Virosen vapaapotku tärähti kuitenkin Raikun onneksi ylärimaan. 80. minuutilla Raikun maalivahdin avaus osui suoraan Markus Pironettiin. Pallo oli lipumassa hieman ohi maalin, mutta Pironetti taisteli tilanteen loppuun asti. Pironetin kurotuksesta pallo osui kuitenkin Raiku maalin tolppaan ja lipui maaliviivan tuntumassa ohi.

Kyllähän toinen maaliton tasuri putkeen heikompaa vastustajaa vastaan turhauttaa. Mutta edelleen ilman tappioita mennään ja tämäkin piste tulee varmasti olemaan kauden aikana tärkeä. Nuori joukkue tarvitsee nyt onnistumisia ja kokemusta, sillä osa pelaajista pelaa ensimmäistä kauttaan miesten sarjoissa. Malttia vaan niin asiat paranee, päättää päävalmentaja Jouni Karppinen.

Akatemia pelaa seuraavaksi kaksi vierasottelua ja seuraava kotiottelu on luvassa 8.6. kun Savon Sanomat Areenalle saapuu Juankosken Pyrkivä. Edustusjoukkue matkustaa tulevana perjantaina jälleen Jyväskylään ja kohtaa JJK-Villiketut.