OTTELUENNAKKO: Raiku Akatemian vieraaksi

Akatemian ottelut jatkuvat tänään kun kauden kolmanteen otteluun vieraaksi saapuu Raiku Rautavaaralta. Ottelun aloitusajankohtaa muutettiin vielä alkuviikosta ja ottelu alkaa klo 16.30. Kotijoukkue Akatemia on aloittanut kauden voitolla sekä tasapelillä ja löytyy sarjataulukosta sijalta kolme. Vierasjoukkue Raiku on aloittanut kautensa kahdellä selvällä tappiolla eikä ole avannut vielä maalitiliään.

Akatemian terveystilanne on tällä hetkellä hyvä. Poissa ovat ainoastaan pikkuvammojen takia Akseli Ollikainen ja Aleksi Ruokojärvi. Edustuksesta pelituntumaa tulee hakemaan toistaiseksi ilman minuutteja Kolmosen peleissä jäänyt Jere Tikkanen.

Vierasjoukkueesta ei ole hirveän paljoa tietoa, mutta varmaa kuitenkin on, ettei Raiku halua pysytellä sarjataulukon peräpäässä. Odotan vastustajan puolustavan tarkasti ja iskevän erikoistilanteista sekä vastaiskuista. Maalipaikkoja pystyttiin viime pelissä luomaan hyvin, joten vielä kun saadaan viimeistely toimimaan niin uskoisin että kolme pistettä on mahdollinen, tuumailee päävalmentaja Jouni Karppinen.

Akatemia vs. Raiku, Savon Sanomat Areenalla 19.5. klo 16.30, Tervetuloa!