OTTELUENNAKKO: Edustus matkustaa sarja-avaukseen Äänekoskelle

Edustusjoukkueen osalta viralliset sarjaottelut käynnistyvät sunnuntaina, kun Kuninkaat matkustavat Äänekoskelle Huiman vieraaksi. Huima pelasi viime kaudella Kolmosessa sijoittuen sarjassa viimeiseksi voittaen kaksi ottelua ja pelaten tasan kaksi kertaa. Tälle kaudelle Huima teki farmisopimuksen Kakkoseen nousseen FC Vaajakosken kanssa. Joukkue sai myös Kakkosesta vahvistuksen, kun viime kaudella sekä FC Villikettuja että Tampereen Palloveikkoja edustanut Niko Kiiveri liittyi joukkueeseen.

Vierasjoukkue Kings saa jalkeille hyvän ja laajan nipun. Poissa ovat ainoastaan polvivammasta toipuva Miika Ritala ja muista syistä pois oleva Jarkko Pirinen. Edustuksen joukkueesta Esa-Pekka Vartiainen, Lauri Mielonen ja Justus Haataja kellottivat jo perjantaina täydet minuutit Akatemian sarja-avauksessa. Haataja onnistui ottelussa myös maalinteossa.

Mielenkiinnolla ja innolla lähdetään Äänekoskelle. Vastustajasta ei ole mitään tietoa miten pelaavat, mutta FC Blackbird oli kaatunut harjoitusottelussa 3-1 joten varmasti hyvä mittari on heti alussa. Joukkueen pelaaminen on parantunut koko ajan pitkin talvea ja viimeiseen kahteen harjoituspeliin on saatu tehojakin yläkerrassa. Vielä kun saadaan puolustuspää pysymään tiiviimpänä ja päästään helpoista virheistä eroon niin alkaa näyttämään hyvältä, kommentoi päävalmentaja Esa-Pekka Vartiainen ottelua.

Ottelu alkaa klo 17.00 Äänekosken Keskuskentän tekonurmella.