Kuninkaiden taistelu riitti tasapeliin

Kings kohtasi iisalmelaisjoukkueen toistamiseen viikon sisällä kun perjantai-illan otteluun saapui vastustajaksi PK-37 Iisalmesta. Vierasjoukkue pelasi vielä viime kaudella Kakkosta ja vaikka se on menettänyt viime kauden joukkueesta runkopelaajiaan, kyseessä on silti laadukas joukkue Kolmoseen.

Kings oli tehnyt muutamia muutoksia avauskokoonpanoonsa maanantain PAVE-otteluun verrattuna. Arthur Ferreira palasi tolppien väliin, Oskari Röppänen aloitti vasempana puolustajana ja hyökkäyksessä avasivat Jere Markkanen sekä Paulo.

Ottelu alkoi hienoisella vierasjoukkueen hallinnalla ja se saikin palkintonsa jo 14. peliminuutilla. Ferreiran matalaksi jääneen avauksen jäljiltä PK pääsi vastahyökkäykseen, jonka päätteeksi Tomi Niskanen pääsi viimeistelemään numeroiksi 0-1 vasempaan alanurkkaan painuneella laukauksellaan. Maalin jälkeen Kings pääsi paremmin peliin mukaan ja loppujakso mentiin tasaisissa merkeissä. Kingsin vaarallisin tilanne nähtiin Joonas Mannisen vapaapotkusta. Vierailijoiden maalilla pelanneen Ville Kososen pelasti kuitenkin poikkihirsi, josta pallo kimposi takaisin peliin. Ottelun toiselle jaksolle siirryttiin lopulta vierasjoukkueen 0-1-johdossa.

Kings aloitti jälkimmäisen kolmevarttisen väkevästi ja se sai useamman hyvän maalipaikan ensimmäisen vartin aikana. Ottelun 53. minuutilla Jere Markkanen pääsi vapaapotkun jälkitilanteesta pamauttamaan pallon maalin kattoon ja tasoittamaan ottelun. Vain viisi minuuttia myöhemmin Lauri Mielonen pelattiin puolittaiseen läpiajoon oikealta laidalta. Vastustajan puolustajan estelyistä huolimatta Mielonen onnistui nostamaan pallon yli vastassa olleen Kososen ja näin lukemat vaihtuivat kotijoukkueen 2-1-johtoon. Kings sai tämän jälkeen jobinpostia kahden loukkaantumisen muodossa kun kolmen minuutin välein kentältä kärrättiin ensin Jaakko Kasurinen ja tämän jälkeen Oskari Röppänen. Osin näiden loukkaantumisten myötä vieraat pääsivät niskan päälle ja varsinkin erikoistilanteista PK onnistui luomaan painetta Kings-maalille. Ottelun 78. minuutilla yksi näistä erikoistilanteista tuotti tulosta ja Juuso Heinonen pääsi tuikkaamaan tasoituksen Kings-maalia vartioineen Ferreiran arvioitua pallon lentoradan hieman väärin. Lisämaaleja ei tämän jälkeen nähty ja pisteet tasattiin lukemin 2-2.

Ottelu oli hyvätasoinen ja -tempoinen Kolmosen kamppailu. Maanantain PAVE-otteluun verrattuna saatiin taas omaa peliä vietyä pykälän eteenpäin ja olen tyytyväinen joukkueen esitykseen. Pelaajat laittoivat itseään likoon ja heistä näkyy halu tehdä asioita vieläkin paremmin. Tästä on hyvä jatkaa kohti ensi lauantain Jyväskylän reissua, kommentoi päävalmentaja Samu Penttinen ottelun jälkeen.

Kingsin seuraava ottelu pelataan 11.7. Comets Parkilla Jyväskylässä, vastassa tuolloin on Komeetat. Seuraava kotiottelu on vuorossa keskiviikkona 15.7. kun Rauhalahteen saapuu vieraaksi sarjan ennakkosuosikki FC Blackbird.