Tekijä: 2017Kuninkaita

Kuninkaille tappio sarjakärkeä vastaan

Kuninkaiden ottelut jatkuivat keskiviikkoiltana Rauhalahdessa sarjakärki FC Blackbirdiä vastaan.

Kuninkailla oli heti ottelun alkuun hyvä hyökkäys, kun Joonas Manninen pääsi etenemään oikealta, mutta keskitys kilpistyi vierasjoukkueen puolustajaan ennen maalilla kärkkynyttä Otto Viloa. Tämän jälkeen otteen otti kuitenkin vierasjoukkue Blackbird. Neljäntoista minuutin kohdalla vierailijat saivat kulmapotkun, joka pelattiin taka-alueelle. Blackbirdin pelaaja onnistui puskemaan roikkupallon kohti takakulmaa, mutta topparina pelannut Esa-Pekka Vartiainen pääsi päineen väliin ja sai ohjattua pallon ohi maalin. Ottelun avausmaali nähtiin 22. minuutilla, kun Blackbird pelaaja karkasi laidalla puolustukselta, ajoi kohti päätyä ja syötti takaviistoon Papy Nkundalle, joka viimeistelee tarkasti takakulmaan ohi maalivahti Miika Ritalan. 25 minuutin pelin jälkeen nähtiin Kuninkaiden ensimmäisen puoliajan paras maalipaikka. Joonas Manninen antoi vapaapotkun puolen kentän nurkilta maalille ja Esa-Pekka Vartiainen pääsi puskemaan, mutta pusku suuntautui suoraan päin Blackbirdin maalivahti Antto Mikkosta, jolla oli helppo työ liimata pallo.

Toinen puoliaika jatkui pelillisesti melko samanlaisena kuin ensimmäinenkin. Kuninkaat pääsivät oikeasta laidasta hyvin keskityspaikoille, mutta pelaajia ei maalilta löytynyt tai keskitykset jäivät vajaaksi. Toista puoliaikaa kerkesi vanheta vain viisi minuuttia kun vierasjoukke iski jälleen.  Kuninkaat puolustivat lepsusti ja ensimmäisen maalin viimeistellyt Papy Nkunda pääsi jatkamaan pallon pystyyn juosseelle Eero Torkkolalle. Tämä keskitti pallon matalana maalin edustalle. Kuninkaat eivät saaneet katkottua keskitystä ja pallo valui lopulta taka-alueelle, josta yksin unohdetulla Toni Tahvanaisella oli helppo työ viimeistellä pallo maaliin. 55 minuutin kohdalla Gentrit Perkuqu syötti pallon 16 viivalla olleelle Jere Markkaselle, joka jatkoi pallon pystyyn juosseelle Lauri Mieloselle avopaikkaan, mutta veto suuntautui kuitenkin yli maalin. Tunnin kohdalla Blackbird sai riiston laidalla, jonka jälkeen nopea syöttö pystyyn tavoitti oman pelaajan. Blackbird-pelaaja syötti pallon takaviistoon suoraan Toni Tahvanaisen juoksuun ja tämän veto suuntautui kohti takakulmaa, mutta Miika Ritala torjui pallon kulmaksi. 63 minuutin kohdalla Blackbirdin Olli Koittola pääsi juoksemaan vasemmalta pystyyn pallon kanssa, keskitti maata pitkin 16 alueen rajalle, josta Tahvanainen pääsi jälleen yrittämään, mutta veto suuntautui niukasti yli maalin.  75 minuutin kohdalla Blackbirdin purkupallo ajautui kohti Papy Nkundaa, joka jatkoi pallon linjan taakse juosseelle Toni Tahvanaiselle. Tahvanainen pääsi rauhassa kiertämään Miika Ritalan ja sijoitti lukemiksi 0-3. Vain pari minuuttia edellisestä ja Blackbirdin puolenvaihto löysi vasemmasta laidasta Olli Koittolan, joka leikkasi keskelle ja pääsi ampumaan, mutta Ritala sai torjuttua. 78 minuutin kohdalla nähtiin pientä tunteiden kuumenemista. Kings pelasi pallon pystyyn Yousif Josephille, joka törmäsi katkomaan tulleeseen entiseen Kings-pelaaja Oskari Kainulaiseen. Tilanne kuumensi tunteita sen verran että paikalla nähtiin hetken kestänyt torikokous, josta tuloksena saatiin molemmille pelaajille varoitus. Tilanteesta seuranneesta vapaapotkusta Lauri Mielonen keskitti kohti taka-aluetta, mutta Esa-Pekka Vartiaisen pusku suuntautui yli maalin. Tämän enempää tilanteita ei ottelussa lopulta nähty, joten pisteet matkasivat tällä kertaa Jyväskylään lukemin 0-3 (0-1).

Perussyöttäminen tuotti tänään meille vaikeuksia. Joko syöttämisen laatu tai ensimmäiset kosketukset olivat heikkoja. Palloja menetettiin paljon itsekkäiden, ylipitkien kuljetusten vuoksi. Ainoat asiat, jotka toimivat oli kioski ja kuuluttaja, kommentoi päävalmentaja Samu Penttinen ottelun jälkeen.

Videokooste ottelusta tulossa myöhemmin Facebookiin ja Instagramiin. Koko ottelun tallenne löytyy Kingsin Youtube kanavalta jonne pääset klikkaamalla TÄSTÄ. Kuninkaiden seuraava ottelu on ensi viikolla, kun AC Barca isännöi torstaina Vartialan kentällä. Seuraava kotiottelu on 11.8.2020, kun poikkeuksellisesti Kettulanlahdessa pelattavaan otteluun saapuu vieraaksi JPS Jyväskylästä.

Sarjakärki vieraaksi Rauhalahteen

Kuninkaiden ottelut jatkuvat jälleen keskiviikkona, kun sarjakärki FC Blackbird saapuu vieraaksi Rauhalahteen. Sarjan ennakkosuosikkeihin lukeutuva vierasjoukkue on aloittanut sarjan puhtaalla pelillä voittaen Komeetat 4-0, JPS:n 1-0, LehPan 0-1 ja viimeisimpänä PK 37:n 4-1. Kuninkailla takana on tappio Komeettoja vastaan lauantailta kun kotijoukkue rokotti kymmenen minuuttia ennen loppua ja sai käännettyä tasaisen ottelun edukseen. Tasaisessa sarjassa Kuninkaat löytyvät tällä hetkellä sijalta kahdeksan, tosin eroa kolmantena olevaan AC Barcaan on vain 3 pistettä ja toisena olevaan Riverballiin 5 pistettä.

Joukkueet ovat kohdanneet toisensa kuusi kertaa. Neljästi Blackbird on ollut parempi ja kahdesti ottelu on päättynyt tasan. Viime kaudella usealla Veikkausliigaa pelanneella pelaajalla liikkeellä ollut Blackbird latoi Jyväskylässä Hippoksen nurmella pelatussa ottelussa taululle tylyt 7-0 -lukemat. Joukkueet kohtasivat Litmasen tekonurmella vielä päätöskierroksella ja tuolloin tasaisemmassa ottelussa Blackbird lähti kotimatkalle 0-3 -voitto taskussaan. Täksi kaudeksi joukkueen Veikkausliigakokemusta omaavien pelaajien määrä on laskenut, mutta laatua toki löytyy silti. Turun Interissä, Tampere Unitedissa, FC Hongassa, Ilveksessä ja kasvattiseurassaan JJK:ssa yhteensä 207 Veikkausliiga ottelua ja niissä 36 maalia viimeistellyt sekä Leicester Cityn akatemiassakin pelannut Tomi Petrescu aiheutti jo viime kesänä harmia Kuninkaiden puolustukselle. Uutena liigataustaisena pelaajana täksi kaudeksi Blackbirdiin liittyi kaudella 2017 21 liigaottelua pelannut ja yhden maalin JJK-paidassa viimeistellyt Toni Tahvanainen. Tahvanaiselta löytyy lisäksi kokemusta Ykkösestä AC Oulun riveistä. Kuninkaille tutuimpana pelaajana vieraiden riveissä on kausilla 2017 ja 2018 Kingsissä pelannut Oskari Kainulainen.

Loukkaantuneiden listalta ei kotijoukkueeseen palaavia pelaajia saada, sillä PK-pelissä jalkaansa loukannut Oskari Röppänen ei ole vielä kuntoutunut harjoituksiin. Sarja-avauksessa loukkaantunut Juuso Parhiala on päässyt aloittamaan jo harjoittelun, mutta ei ole vielä pelikunnossa. Lisäksi maanantain treenit toivat lisäystä listaan kun Komeetat-ottelussa paluun loukkaantumisen jälkeen tehneen Henri Hämäläisen jalka alkoi jälleen kipuilla. Lisäksi maanantain treenien jäljiltä Roope Röppäsen pelikunto on vielä arvoitus.

“Sarjan kovin joukkue on vastassa, joten nöyrästi lähdetään pelaamaan, mutta luotetaan myös omaan tekemiseen. Nappionnistumisella meillä on mahdollisuus haastaa kenet tahansa tässä sarjassa. Rauhalahti ei varmasti ole helpoin paikka tulla vierailulle joten koitetaan ottaa etu siitä, että alusta on meille tuttu”, kommentoi maalivahti Miika Ritala tulevaa ottelua.

Kings SC vs. FC Blackbird, keskiviikkona 15.7. klo 19:45 Rauhalahdessa. Kioski palvelee jälleen ja grilli on kuumana. Vain käteinen käy. Tervetuloa!

Kuninkaille kirvelevä tappio Jyväskylässä

Kuninkaiden matka Itä-Suomen Kolmosessa jatkui lauantaina Jyväskylässä tappiolla Komeettoja vastaan. Osittain kaatosateessa pelatussa ottelussa molemmilla joukkueilla oli omat hallintajaksonsa ja maalipaikkansa, mutta Komeetat iski kotiyleisön edessä voittomaalin lopulta noin 10 minuuttia ennen loppua.

Ottelun alussa kotijoukkue Komeetat ottivat kuskin paikan, mutta ottelun ensimmäinen puolittainen maalintekopaikka siunaantui kuitenkin Kuninkaille, kun Joonas Manninen pääsi laukomaan. Kotijoukkueen maalivahdilla ei ollut kuitenkaan laukauksen kanssa ongelmia ja hän sai vangittua pallon hyppysiinsä. Kymmenen minuutin kohdalla kotijoukkue sai vapaapotkun, mutta Miika Ritala onnistui nyrkkeilemään Eetu Penttisen vedon yli maalin. Kotijoukkueen painostuksesta ja pallonhallinnasta huolimatta Kuninkaat onnistuivat ajoittain luomaan maalipaikkoja. Pari minuuttia Komeettojen vapaapotkun jälkeen Joonas Manninen keskitti oikealta maalille ja 200 sarjaotteluaan pelannut Esa-Pekka Vartiainen pääsi puskemaan vanpersiemäisellä tyylillä, mutta pusku suuntautui ohi ylänurkasta. Seitsemäntoista minuutin kohdalla Komeetat hyökkäsi vasemmalta. Syöttö maata pitkin maalin edustalle, mutta Ritala oli sijoittunut oikein ja pystyi torjumaan laukauksen. 25 minuutin kohdalla Kingsin toppari Roope Röppänen pääsi ampumaan vasemmalla jalallaan, mutta laukaus suuntautui ohi maalin. Kolme minuuttia myöhemmin kotijoukkueen hyökkääjä pääsi irtoamaan Kuninkaiden puolustukselta läpiajoon. Hyvään vireeseen äitynyt Ritala onnistui torjumaan ja jatkotilanteesta laukaus suuntautui ohi maalin. Tämän jälkeen ottelutapahtumat rauhoittuivat hieman rankkasateen vuoksi ja seuraavaa maalipaikkaa saatiin odottaa aina 39. peliminuutille saakka. Esa-Pekka Vartiainen paini Komeettojen puolustuksen kanssa ja sai käännettyä pallon Joonas Manniselle, jonka laukaus suuntautui kuitenkin niukasti ohi maalin. Kotijoukkue sai vielä juuri ennen puoliaikaa yhden maalipaikan. Kulmapotku pelattiin maata pitkin rangaistusalueen rajalle, mutta Juho Honkosen veto osui tolppaan ja näin lukemat säilyivät maalittomana. Kuninkaat saivat hieman otetta ensimmäisen puoliajan loppupuolella, mutta yleisesti hallitsevana osapuolena oli kotijoukkue.

Sade loppui tauon aikana ja toiselle puoliajalle lähdettiin poutaisessa, mutta hieman viilenneessä kelissä. Kuninkaat jatkoivat heti puoliajan alussa ensimmäisen jakson lopun tapaan ja ottivat otteen pelistä. Vajaan tunnin kohdalla alkoi noin 10 minuutin jakso, jossa oli hyviä maalipaikkoja molemmissa päissä. Ensimmäisenä Kuninkaat saivat vapaapotkun vasemmalta. Joonas Manninen asettui laukomaan, mutta vastustajan maalivahti Henri Keteli venyi hyvään torjuntaan takayläkulmasta. Neljä minuuttia myöhemmin Jere Markkanen pääsi laukomaan jälkitilanteesta läheltä maalivahtia, mutta Keteli vei jälleen pidemmän korren. Pari minuuttia edellisestä ja Joonas Manninen pääsi keskittämään vasemmalta maalille. Otto Vilo nousi korkeimmalle ja pääsi puskemaan, mutta Keteli onnistui jälleen torjumaan. Seuraavaksi ottelussa pitkän tauon jälkeen paluun pelikentille tehnyt Henri Hämäläinen pelasi pallon vasemmalle laidalle. Joonas Manninen keskitti pallon maalille ja Jere Markkanen pääsi ampumaan puolivolleysta, mutta veto suuntautui kuitenkin yli maalin. 64 minuutin kohdalla Kuninkaat pelaavat hieman löysästi ja Komeettojen pelaaja pääsee etenemään vasemmasta laidasta puolittain läpiajoon, mutta Miika Ritala oli hereillä ja onnistui torjumaan tilanteen jalallaan. Tämän jälkeen ottelussa alkoi jälleen seesteisempi jakso ja seuraavaa maalipaikkaa saatiin odottaa aina 80. minuutille saakka. Henri Hämäläinen pääsi laukomaan, mutta veto suuntautui yli maalin. Vain minuuttia myöhemmin Komeetat pelasi korkean pallon toppareiden ja maalivahdin väliin. Pienen kommunikaatiokatkoksen vuoksi puolustus ei ehtinyt reagoimaan Eero Salmen pystyjuoksuun. Salmi kiitti ja puski Ritalan käsien välistä isännät johtoon. Kuninkaat eivät saaneet enää kunnon kirivaihetta aikaiseksi, joten pisteet jäivät Jyväskylään.

Tasoltaan ottelu oli melko laadukas peli. Vastustajalla oli ensimmäisellä puoliajalla paikat naulata peli ja meillä sitten puolestaan toisella puoliajalla. Pienillä marginaaleilla mentiin ja tasaisissa peleissä pienetkin asiat ratkaisee. Pelissä oli varsinkin tauon molemmin puolin hyviä asioita, joten nyt on tärkeää ottaa positiiviset asiat mukaan ja aloitetaan valmistautuminen keskiviikon otteluun, tuumasi Kuninkaiden elävä legenda Esa-Pekka Vartiainen juhlaottelunsa jälkeen.

Kuninkaiden pelit jatkuvat jo keskiviikkona 15.7. kun puhtaalla pelillä sarjakärjessä oleva FC Blackbird saapuu Rauhalahteen.

Ottelun tilannekooste:

Kuninkaat Komeettojen vieraaksi Jyväskylään.

Kuninkaiden ottelut Itä-Suomen Kolmosessa jatkuvat jälleen lauantaina, kun Kuninkaat matkustavat Jyväskylään Komeettojen vieraaksi. Täksi kaudeksi historiassaan ensimmäistä kertaa Kolmoseen nousseiden Komeettojen päävalmentaja toimii Veikkausliigassa TPS:n, JJK:n ja KTP:n paidassa yhteensä 123 liigaottelua ja niissä 44 maalia takonut Babatude Wusu.

Kotijoukkue Komeetat on pelannut tähän mennessä Kolmosessa kaksi ottelua, joista saldona ensin 4-0 -tappio paikallisvastustaja FC Blackbirdiä vastaan ja tämän jälkeen 1-3 -vierasvoitto Kuninkaat ensimmäisellä kierroksella kaataneesta SC Riverballista. Kuninkaat tasasivat viime perjantaina pisteet PK-37:n isäntinä lukemin 2-2 ja voitolla huomenna on mahdollista siirtyä sarjataulukossa ohi viidentenä olevan LehPan ja neljäntenä olevan PK:n.

Ottelussa paluun kokoonpanoon tekee polvivamman selättänyt Henri Hämäläinen. Poissaolijoiden listalla ovat PK-pelissä jalkaansa loukannut Oskari Röppänen, kauden avausottelussa loukkaantunut Juuso Parhiala sekä pitkäaikaispotilas Hannes Heinonen. Muista syistä kokoonpanosta puuttuvat Aleksi Tammi, Paulo Santana, Justus Karppinen ja Tuukka Räsänen. Ottelussa tehdään myös seurahistoriaa, kun Esa-Pekka Vartiainen pukee Kuningaspaidan päälle 200 kertaa sarjaottelussa.

Mielenkiintoista päästä pelaamaan uutta joukkuetta vastaan. Viimeistelytreeneissä oli todella kova tempo ja hyvä fiilis, joten joukkue tuntuu valmiilta peliin. Ison rajapyykin saavuttaminen myös lämmittää sydäntä, vaikka ei päästäkään juhlistamaan sitä fanaattisen kotiyleisön edessä, kommentoi Esa-Pekka Vartiainen tulevaa ottelua.

Komeetat vs. Kings SC, lauantaina 11.7. klo 18.00 Comets Park, Jyväskylä.

Kuninkaiden taistelu riitti tasapeliin

Kings kohtasi iisalmelaisjoukkueen toistamiseen viikon sisällä kun perjantai-illan otteluun saapui vastustajaksi PK-37 Iisalmesta. Vierasjoukkue pelasi vielä viime kaudella Kakkosta ja vaikka se on menettänyt viime kauden joukkueesta runkopelaajiaan, kyseessä on silti laadukas joukkue Kolmoseen.

Kings oli tehnyt muutamia muutoksia avauskokoonpanoonsa maanantain PAVE-otteluun verrattuna. Arthur Ferreira palasi tolppien väliin, Oskari Röppänen aloitti vasempana puolustajana ja hyökkäyksessä avasivat Jere Markkanen sekä Paulo.

Ottelu alkoi hienoisella vierasjoukkueen hallinnalla ja se saikin palkintonsa jo 14. peliminuutilla. Ferreiran matalaksi jääneen avauksen jäljiltä PK pääsi vastahyökkäykseen, jonka päätteeksi Tomi Niskanen pääsi viimeistelemään numeroiksi 0-1 vasempaan alanurkkaan painuneella laukauksellaan. Maalin jälkeen Kings pääsi paremmin peliin mukaan ja loppujakso mentiin tasaisissa merkeissä. Kingsin vaarallisin tilanne nähtiin Joonas Mannisen vapaapotkusta. Vierailijoiden maalilla pelanneen Ville Kososen pelasti kuitenkin poikkihirsi, josta pallo kimposi takaisin peliin. Ottelun toiselle jaksolle siirryttiin lopulta vierasjoukkueen 0-1-johdossa.

Kings aloitti jälkimmäisen kolmevarttisen väkevästi ja se sai useamman hyvän maalipaikan ensimmäisen vartin aikana. Ottelun 53. minuutilla Jere Markkanen pääsi vapaapotkun jälkitilanteesta pamauttamaan pallon maalin kattoon ja tasoittamaan ottelun. Vain viisi minuuttia myöhemmin Lauri Mielonen pelattiin puolittaiseen läpiajoon oikealta laidalta. Vastustajan puolustajan estelyistä huolimatta Mielonen onnistui nostamaan pallon yli vastassa olleen Kososen ja näin lukemat vaihtuivat kotijoukkueen 2-1-johtoon. Kings sai tämän jälkeen jobinpostia kahden loukkaantumisen muodossa kun kolmen minuutin välein kentältä kärrättiin ensin Jaakko Kasurinen ja tämän jälkeen Oskari Röppänen. Osin näiden loukkaantumisten myötä vieraat pääsivät niskan päälle ja varsinkin erikoistilanteista PK onnistui luomaan painetta Kings-maalille. Ottelun 78. minuutilla yksi näistä erikoistilanteista tuotti tulosta ja Juuso Heinonen pääsi tuikkaamaan tasoituksen Kings-maalia vartioineen Ferreiran arvioitua pallon lentoradan hieman väärin. Lisämaaleja ei tämän jälkeen nähty ja pisteet tasattiin lukemin 2-2.

Ottelu oli hyvätasoinen ja -tempoinen Kolmosen kamppailu. Maanantain PAVE-otteluun verrattuna saatiin taas omaa peliä vietyä pykälän eteenpäin ja olen tyytyväinen joukkueen esitykseen. Pelaajat laittoivat itseään likoon ja heistä näkyy halu tehdä asioita vieläkin paremmin. Tästä on hyvä jatkaa kohti ensi lauantain Jyväskylän reissua, kommentoi päävalmentaja Samu Penttinen ottelun jälkeen.

Kingsin seuraava ottelu pelataan 11.7. Comets Parkilla Jyväskylässä, vastassa tuolloin on Komeetat. Seuraava kotiottelu on vuorossa keskiviikkona 15.7. kun Rauhalahteen saapuu vieraaksi sarjan ennakkosuosikki FC Blackbird.