Siirry suoraan sisältöön

PK-37 saapuu vieraaksi Lippumäkeen

  • tehnyt

Kuninkaiden kausi jatkuu perjantaina ensimmäisellä kotiottelulla, kun Lippumäen halliin saapuu vieraaksi PK-37 Iisalmesta.

Viime kaudella Kuninkaat kohtasivat iisalmelaiset kertaalleen Rauhalahdessa. Tuosta ottelusta pisteet jäivät Kuopioon 3-1 -lukemin. Kuninkaiden maaleista vastasivat Gentrit Perquku, Jere Markkanen sekä kesken viime kauden Nurmijärvelle palannut Joonas Manninen. Talvikaudella PK-37 kohdattiin kerran, kun Kuninkaat matkasivat Iisalmen pieneen halliin. Harjoitusottelusta tuomisena oli puhdas 0-4 -voitto.

Kuninkaiden sarjakausi alkoi vahvasti Keuruulla, kun sarjanousija KeuPa kaatui selvin 0-4 -lukemin Petteri Rönkön, Tuukka Räsäsen, Jere Markkasen ja Godswill Ikegbun maaleilla. Etenkin ensimmäinen jakso oli todella hyvää tekemistä ja ottelun kaikki maalit nähtiinkin ensimmäisellä puoliajalla. Toiselle puoliajalle tempo laski ja KeuPa pääsi paremmin peliin mukaan, mutta loppujen lopuksi päävalmentaja Pekka Niskanen oli suhteellisen tyytyväinen esitykseen etenkin viimeistelyn ja nollapelin osalta. Vierailija PK-37 avasi sarjakautensa kotiottelulla joensuulaista SC Riverballia vastaan. Viime kausiin nähden nuorentunut iisalmelaisryhmä joutui kuitenkin toteamaan Riverballin vahvemmaksi luvuin 0-2, joten perjantaina Lippumäessä nähdään varmasti näyttämisen halua uhkuva vierasjoukkue.

“Kotiavauksesta tulee kova vääntö. PK-37 on saanut mielenkiintoisia uusia pelaajia ja on varmasti nälkäinen avaustappion jälkeen. Meillä joukkueessa on ollut oikein hyvä virinä viime viikkoina ja ryhmä on hitsautunut mainiosti yhteen. Nyt kun eka sarjapeli saatiin hoidettua voitokkaasti niin uskon, että meidän pelaaminen rentoutuu entisestään ja saadaan nousujohteinen esitys. Vahva usko on, että kolme pistettä jää perjantaina Kuopioon ja pieni varoitus Iisalmen suuntaan, että vanhan miehen monokin on syönnillään. Mainiolla fiiliksellä siis kohti perjantaita”, kommentoi kapteeni Petteri Rönkkö tulevaa ottelua.

Kings – PK-37, perjantaina 29.4. klo 20.00 alkaen Lippumäen hallissa. Tervetuloa kannustamaan Kuninkaat voittoon! Mikäli et kuitenkaan pääse paikalle, niin ottelua voi seurata ilmaiseksi Solidsport palvelusta (vaatii kirjautumisen).