Siirry suoraan sisältöön

Taavetti Peiponen tolppien väliin

Kuninkaat on tehnyt kauden 2022 kattavan sopimuksen juuri 18 vuotta täyttäneen Taavetti Peiposen kanssa. Kuopion Palloseuran ja Joensuun Jippon junioreissa useita eri sarjoja pelanneen nuoren veräjänvartijan vahvuuksiin kuuluu nykyjalkapallon mukaisesti jalalla pelaaminen. Tähän asti uran kohokohta on ollut Jippon B-junioreiden kanssa Kaj Pahlman -lopputurnaus. Peiponen on esiintynyt kuluneen talven aikana kahdessa harjoitusottelussa, joista jälkimmäisessä, Savon Palloa vastaan pelatussa ottelussa maali pysyi puhtaana.

Ennakkoluulottomalla otteella ja hyvällä asenteella myös talvikauden harjoituksissa esiintynyt nuorukainen odottaa muiden Kuninkaiden tavoin jo innolla kesän sarjaotteluita.

“Hyvillä fiiliksillä Kingsiin ja mukava päästä mukaan tähän hyvään porukkaan. Talvikausi on mielestäni sujunut hyvin ja treeneissä on ollut pääsääntöisesti hyvä meno. Tulevalta kaudelta odotan kovia pelejä tasokkaita vastustajia vastaan”, kommentoi innokkaana ManU-fanina itseään tituleeraava Peiponen fiiliksiään.