Siirry suoraan sisältöön

Luvassa kahden ottelun viikonloppu

  • tehnyt

Kuninkaiden valmistautuminen tulevaan kauteen jatkuu viikonloppuna kahdella harjoitusottelulla. Ensin lauantaina matkataan vitostietä pohjoiseen PK-37:n vieraaksi ja sunnuntaina saadaan Lippumäkeen vieraita Pieksämäeltä, kun SaPa astelee vastaan.

“Viikonloppuna meillä on kaksi todella mielenkiintoista peliä, kun ensin kohdataan PK-37 Iisalmen pienessä pallohallissa ja sen jälkeen SaPa Lippumäen ylipainehallin puolitoista kertaa suuremmalla alustalla. Herkulliseksi nämä peräkkäiset pelit tekee mm. se, että tarkoitus on mennä täsmälleen samoilla teemoilla ja peliajatuksella kumpaankin, nyt vain kentän koko asettaa tavoiteltuihin asioihin erilaiset haasteet. Pelaajisto on nyt kutakuinkin terveenä, ja viikolla on saatu vedettyä onnistuneet harjoitustapahtumat, joten toivotaan, että niistä saadaan hyviä siirtovaikutuksia otteluihin” kommentoi päävalmentaja Pekka Niskanen tulevia otteluita.

Lauantaina luvassa on ottelu pienessä Iisalmen pallohallissa, jossa varsinkin erikoistilanteet näyttelevät suurta roolia. Ottelu toimii samalla iisalmelaisten kenraaliharjoituksena ennen viikon päästä Kuopiossa pelattavaa Suomen Cupin ottelua FC Tarzania varten. PK on pelannut tänä talvena yhden harjoitusottelun KuPS A:ta vastaan joka päättyi kuopiolaisten 4-1 -voittoon. Viime vuosina kovassa myllerryksessä ollut PK jäi viime kaudella hieman yllättäen alaloppusarjaan, jossa se sijoittui toiseksi pisteen Warkaus JK:n takana. Viime kauden ainoassa kohtaamisessa Kuninkaat olivat parempia maalein 3-1.

“PK-37 on varmasti haastava vastustaja omassa pienessä hallissaan – tilaa ja aikaa on vähän, joten koko ajan pitää olla hereillä ja valmiina. Kaksinkamppailujen määrä korostuu varmasti tässä ottelussa”, pohtii Niskanen lauantain ottelun asetelmia.

Sunnuntaina Savon Pallo saapuu Pieksämäeltä Kuninkaiden vieraaksi. Viime kaudella paluun Kolmoseen ja yllätyksellisesti yläloppusarjaan yltäneet pieksämäkeläiset hakivat alkusarjassa 1-2 -vierasvoiton Kuninkaista. Kuninkaiden matka ei viime kaudella vienyt Pieksämäelle, vaan SaPa saapui uudestaan vieraaksi Kuopioon yläloppusarjan päätöskierroksella, jolloin Kuninkaat veivät voiton selvin 4-1 -lukemin.

“SaPa tulee hiukan erilaisesta lähtötilanteesta – ison kentän harjoitukset heiltä todennäköisesti puuttuvat, joten varmasti aluksi vierailla on vähän tuntuman hakemista, mutta viime kaudesta tiedetään, että SaPa on hyvin valmennettu, laadukas joukkue. Meillä on käytännössä viimeiset try-outit nyt menossa, ja näiden pelien jälkeen joukkue kiinnitetään lopulliseen muotoonsa. Oletan että monella pelaajalla se toteutuu näyttämisen haluna ja vaikka kyseessä onkin harjoituspelit, oletan näkeväni täysillä heittäytymistä, aktiivista peliä ja hyvää Kolmosen tasoista jalkapalloa”, pohtii Niskanen sunnuntain ottelua sekä tulevia askelmerkkejä.

Lauantaina 19.2. PK-37 vs. Kings SC klo 13:30 Iisalmen pallohallissa.

Sunnuntaina 20.2. Kings SC vs. Savon Pallo klo 20:00 Lippumäen hallissa.