Kuninkaiden kauden 2022 ensimmäinen harjoitusjakso päättyi sunnuntai-iltana Kuopiohallissa. Harjoitusjakso alkoi päävalmentaja Pekka Niskasen johdolla 8. marraskuuta ja harjoitusjakson aikana harjoituksissa on käynyt yhteensä 35 eri pelaajaa, joista kuusi on ollut maalivahteja.

“Ensimmäinen harjoitusjakso sujui erinomaisesti. Mukana olleilla 35 pelaajalla on ollut valtava näytöntahto ja niinpä he ovat laittaneet itseänsä tosissaan likoon harjoitustapahtumissa. Yhteensä ehdittiin vetää 17 harjoitustapahtumaa ja yksi harjoitusottelu ennen joulutaukoa – keskimäärin kolme tapahtumaa viikossa, ja samalla tahdilla jatketaan heti vuodenvaihteen jälkeen. Varsinaisia taktisia teemoja ei ole vielä ollut, mutta eräänlaisia punaisia lankoja on pyritty pitämään mukana alusta saakka: aktiivisuus, heittäytyminen ja rohkeus isoina yläkäsitteinä, joiden alla on sitten harjoiteltu muun muassa prässäämistä, pelin avaamista, rakentelua, murtautumista ja tilanteenvaihtoja. Varsin monipuolisesti siis, mutta tarkoituksena on ollut ensinnäkin orientoida pelaajia “Kings-pelitapaan ja -filosofiaan” – toisaalta myös saada informaatiota pelaajista, kenellä on taito heittäytyä täysillä mukaan, olla aktiivinen ja pelata rohkeasti vailla pelkoa virheistä”, summasi päävalmentaja Pekka Niskanen ensimmäistä harjoitusjaksoa.

Tavoitteena on tammikuun aikana muodostaa n. 23-25 pelaajan rinki. Osa viime kauden pelaajista palaa harjoituksiin vuodenvaihteen jälkeen antamaan näyttöjä tulevaa kautta varten. Pelaajasopimuksia on tehty jo toistakymmentä ja niiden julkaisut alkavat vuodenvaihteen jälkeen. Myös valmennustiimi on saanut vahvistuksia ja niistäkin lisää infoa luvassa myöhemmin.

“Joukkueen olisi tarkoitus olla kasassa tammikuun aikana. Ns. vanhan kaartin pelaajia on tulossa mukaan heti vuodenvaihteen jälkeen ja kaikilla on mahdollisuus näyttää osaamistaan harjoituspeleissä heti ensimmäisellä viikolla. Oma toive on, että joukkue saataisiin muodostettua tammikuun puoliväliin mennessä ja myös valmennustiimiä on saatu mukavasti vahvistettua vielä joulun alla. Arviolta hiukan yli puolet sopimuspelaajista tulee olemaan uusia, vajaa puolet viime kaudellakin pelanneita”, kommentoi Niskanen joukkueen tulevaa rakennetta.

Harjoitukset jatkuvat sunnuntaina 2.1. Kuopiohallissa klo 18.30. Seuraava harjoitusottelu on puolestaan luvassa 9.1. kun Kuninkaat kohtaavat sarjanousija Kuopion Elon. Tammikuussa Kuninkaat kohtaavat vielä 15.1. KuPS:n B-juniorit, 23.1. AC Barcan ja 30.1. LehPa saapuu vieraaksi Lippumäkeen. Helmikuun osalta tällä hetkellä on sovittuna 19.2. vierasottelu Iisalmessa PK:37:a vastaan.

Kuninkaat toivottaa kaikille yhteistyökumppaneille, kannattajille ja jalkapallon ystäville oikein rauhallista joulua.