Kuninkaat sarja-avaukseen Lehmoon

Kings matkustaa huomenna Lehmoon LehPan vieraaksi. Heti ensimmäiseen peliin puolustus kokee rajuja poissaoloja kun Roope Röppänen potee nilkkavammaa, Eemi Piirainen flunssaa ja jalkapöytänsä maaliskuun lopulla murtanut Olli Savolainen ei vielä kerkeä kuntoutumaan otteluun. Lisäksi selkäkipujen kanssa painivan Juho Kolehmaisen ja työkiireitään sovittelevan Jarkko Pirisen pelaaminen on epävarmaa. Lisäksi muista syistä pois kokoonpanosta ovat Justus Karppinen, Gentrit Perquku, ja Aapeli Karjalainen. Pahasta polvivammasta toipunut Asko Vepsäläinen tekee paluun pelikentille.

LehPa sijoittui viime kaudella Itä-Suomen Nelosessa viidenneksi. LehPa avasi viime lauantaina kautensa Kuopiossa LiPan vieraana. LiPa voitti ottelun 2-1 (1-1) joten LehPa metsästää varmasti kuumeisesti kauden avausvoittoa pienellä High Pine Lanen tekonurmella.

”Viimeistelytreeneissä oli hyvä tekemisen meininki ja innolla odotetaan huomista peliä. Lisäksi NP-H pelin peruuntumisesta johtunut lisäaika valmistautumiseen on ollut hyvä” totesi päävalmentaja Esa-Pekka Vartiainen viimeistelytreenien jälkeen.

NP-H ottelu peruttu!

Kuninkaiden oli tarkoitus aloittaa sarja huomenna Litmasen tekonurmella, mutta kenttä ei ole vielä sulanut joten ottelu tullaan pelaamaan myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana. Näillä näkymin kuninkaiden ensimmäinen ottelu pelataan perjantaina 12.5. Lehmossa LehPaa vastaan.

Kuninkaat osallistuu ToU:n turnaukseen

Kings osallistuu Toivalan Urheilijoiden järjestämään turnaukseen. Turnaus järjestetään Tanhulan tekonurmella lauantaina 22.4. Otteluaika on 2x30min ja Kings kohtaa turnauksessa ToU:n lisäksi KuPS/2 ja Raikun. Päävalmentaja Esa-Pekka Vartiainen pitää turnausta hyvänä paikkana hioa viimeisiä palasia kuntoon ennen 3.5. alkavaa sarjaa. Lisäksi etenkin Raikun pelaamisesta voidaan oppia, sillä Kuninkaat kohtaavat Raikun sarjassa jo 20.5. Otteluohjelma varmistuu lähempänä turnausta. Kuninkaiden seuraava harjoitusottelu pelataan lauantaina 15.4. KuPS/2:sta vastaan Savon Sanomat Areenalla.

Kuninkaat valloittavat sosiaalisen median

Kuninkaat ovat valloittaneet sosiaalisen median! Kings SC löytyy Facebookista ja Instagramista @kingskuopio ja Twitteristä @kingssc1. Seuraa meitä somessa ja pääse sisälle alasarja jalkapallon kulissien taakse. Selvitämme myös kesäksi mahdollisuutta ottelukoosteiden julkaisemiseen.

Kuninkaat Neloseen

Vuoden vaihteessa taustat ja pelaajat ovat tehneet päätöksen luopua Itä- ja Keski-Suomen Kolmosen paikastaan ja anoivat sarjapaikkaa Itä-Suomen Nelosesta. Samassa sarjassa Kuninkaiden kanssa pelaavat Jippo/2, KuPS/2, Kuopion Elo, LehPa, LiPa, NP-H, PAVE, Raiku ja ToU. Kausi alkaa toukokuun alussa ja loppuu syyskuun puolessa välissä.