Kuninkaille kauden avaustappio

Kuninkaat taipuivat perjantaina satapäisen yleisön edessä 2-1 -vierastappioon. Tappio tarkoittaa sitä, että perjantain isäntäjoukkue ToU on sarjan ainoa tappioton joukkue seitsemän pelatun kierroksen jälkeen.

Ottelun alku oli vierailijoilta haparoivaa ja pallon liikuttaminen kesti liian kauan, minkä vuoksi ToU pääsi heti pelissä kuskin paikalle. Ottelua oli pelattu vasta kuutisen minuuttia kun ToU pääsi ensimmäiseen kunnon tekopaikkaan. Ensimmäinen laukaus osui Esa-Pekka Vartiaisen päähän, josta se kimposi vitosen rajalle. ToU-pelaaja ampui pallon lujaa Aarne Sipolan jalan kautta kohti maalia, mutta maalivahti Miika Ritala reagoi tilanteeseen ja sai vaivoin torjuttua pallon maalin yli. Vartiainen joutui tilanteen seurauksena paikattavaksi. ToU:n tilanteesta saaman kulman jälkeen pallo pelattiin takaisin kulman antajalle, joka keskitti pallon etutolpalle. Janne Mertanen pääsi ensimmäisenä palloon ja puski isännät 1-0 -johtoon. Maalin jälkeen ToU jatkoi edelleen pelin hallintaa ja Ritala joutui pari kertaa torjumaan toivalalaisten yritykset. 35. minuutin kohdalla Esa-Pekka Vartiainen avasi puolesta kentästä pitkän pallon kohti ToU:n maalia. Jarkko Pirinen karkasi puolustajilta ja sijoitti vierailijoiden tasoituksen. Puoliajalle mentiin tasatilanteessa Kuninkaiden saatua paremmin pelirytmistä kiinni maalin jälkeen.

Toinen puoliaika oli tasaista puurtamista, joskin kotijoukkue hallitsi peliä hieman enemmän. ToU:lla oli loistava paikka siirtyä johtoon kun Kings-puolustus oli unohtanut kotijoukkueen pelaajan yksin takatolpalle, mutta pusku suuntautui suoraan kohti Ritalaa, joka torjui tilanteen kulmaksi. 64. peliminuutilla ToU sai oikealta rajaheiton puolen kentän tuntumasta. Rajaheitto annettiin pitkänä kohti Kuninkaiden maalia ja Janne Martikainen liippasi pallon Kings-puolustuksen keskeltä vastustamattomasti takakulmaan. Viimeisen vartin aikana Kings oli hallitsevampi joukkue ja loi muutaman hyvän maalipaikan, mutta tällä kertaa ruuti oli märkää ja tasoitusta ei saatu aikaiseksi. Ottelun eniten keskustelua herättänyt hetki koettiin lopussa, kun kotijoukkue avasi pallon pitkänä vasempaan laitaan. Ritala lähti hieman myöhässä vastaan ja ToU:n hyökkääjä sai sijoitettua pallon kohti maalia. Pallo pomppasi maalin renkaasta takaisin kentälle ja tuomariston tuomio oli, että pallo ei käynyt kokonaan maalissa. Tilaanteesta aiheutui pieni torikokous ToU:n pelaajien protestoitua tuomariston päätöstä. Loppulukemat Toivalassa olivat kuitenkin 2-1 ja Kings on nyt sarjassa kolmantena pisteen päässä Elosta ja neljä pistettä ToU:sta yhden pelin molempia joukkueita vähemmän pelanneena.

Tiukka kärkikamppailu oli niinkuin oletettiinkin. Harmittavasti ei saatu tässäkään pelissä omaa pallollista peliämme toimimaan niinkuin haluttaisiin ja se oli monessa tilanteessa liian hidasta. ToU pelasi omilla vahvuuksillaan panostaen erikoistilanteisiin, joista saivat tällä kertaa voittoon tarvittavat maalit. Parin viikon tauko peleistä tulee hyvään saumaan, jotta saadaan huonot pelit nollattua. Uskon että ollaan taas valmiina nappaamaan paikallispelistä Eloa vastaan 3 pistettä.  – #16 Lauri Mielonen

Kuninkaat viettävät nyt juhannuslomaa ja palaavat harjoituskentälle jälleen ensi viikon maanantaina. Seuraava ottelu tulee eteen vasta heinäkuussa, kun Kuninkaat isännöi kuumassa paikalliskamppailussa Eloa Itkonniemellä. Heinäkuusta on tulossa muutenkin ruuhkainen, sillä Elo-pelin jälkeen Kings kohtaa vieraissa KuPS/2:n 7.7., NP-H:n Nilsiässä 20.7. ja LehPa saapuu Ikorille 25.7. Lisäksi KuPS/2 ja NP-H -pelien väliin yritetään saada järjestettyä lumisen kentän vuoksi peruuntunutta rästiottelua NP-H:ta vastaan.